Ajankohtaista
6.9.2010
Hae kansainvälisiin töihin!
Oletko alle 35-vuotias kulttuurintekijä?
Tule hankkimaan kansainvälistä työkokemusta - Suomesta tai maailmalta!
Haluja maailmalle olisi, mutta tarjolla on vain palkattomia harjoittelupaikkoja? Tarvitset kansainvälistä kokemusta, muttet voi olla poissa Suomesta? Olet juuri nyt vailla töitä?
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry hakee alle 35-vuotiaita, kansainvälistä työkokemusta tarvitsevia kulttuurialan ammattilaisia työllistettäviksi Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuteissa ulkomailla sekä taiteen tiedotuskeskusten kansainvälisissä hankkeissa Suomessa.
Työsuhteen kesto: 3, 6 tai 12 kuukautta
Työaika: ajoittuu vuosille 2010 ja/tai 2011.
Ensimmäinen hakukierros alkaa 16.9.2010 ja päättyy 30.9.2010. Työt alkavat heti valintojen selvittyä tai sopimuksen mukaan.
Lue lisää:
www.kulttuurivienti.fi
26.8.2010
Sirpa Hietanen Benelux-instituutin johtajaksi
Suomen Benelux-instituutin uudeksi johtajaksi on valittu FK Sirpa
Hietanen. Hän on aiemmin toiminut kulttuurialan konsulttina ja kv.
asiantuntijatehtävissä, eri orkesterien intendenttinä sekä
Avanti!-kamariorkesterin ja Porvoon Suvisoitto -festivaalin
toiminnanjohtajana. Hän oli myös Helsingin kulttuurikaupunkisäätiön
tuotantopäällikkönä 1997-2001 vastuualueenaan kirjallisuus, teatteri,
tanssi, klassinen musiikki, ooppera sekä perinnekulttuuri. Sirpa
Hietanen aloittaa tehtävässä lokakuussa.
Suomen Benelux-instituutin johtajana viimeiset kolme vuotta toiminut FM
Kalle Jämsén on valittu Järvenpään kulttuurijohtajaksi.
23.6.2010
Suomen Lähi-idän instituutti hakee johtajaa
Suomen Lähi-idän instituutin säätiön hallitus ilmoittaa haettavaksi Suomen Lähi-idän instituutin johtajan toimen Damaskoksen toimipisteeseen Syyriaan 1.1.2011-31.12.2011.
Toimi täytetään edellyttäen, että opetusministeriö myöntää tarkoitukseen tarvittavat varat. Toimi täytettään meneillään olevan kolmivuotisen toimikauden viimeiseksi vuodeksi. Nyt vuodeksi valitun johtajan toimikautta on mahdollista jatkaa seuraavan kolmivuotiskauden ajaksi vuoden 2014 loppuun saakka.
Tehtävän hoitaminen edellyttää soveltuvaa tohtorintutkintoa, hyviä sosiaalisia taitoja, riittävää kielitaitoa sekä valmiutta johtaa Suomen Lähi-idän instituuttia sen laajalla toimialueella. Johtajakauden henkilövalinnassa painotetaan tutkimusansioiden rinnalla vankkaa hallinnollista kokemusta, erityisesti kokemusta tutkimushankkeiden koordinoinnista, akateemisten rahoitusmekanismien tuntemusta sekä talous- ja henkilöstöhallinnon osaamista. Dosentin pätevyys ja arabian kielitaito ovat suotavia, mutta eivät välttämättömiä.
Haku päättyy 10. elokuuta 2010 klo 16.
Suomen Benelux-instituutti hakee johtajaa
Suomen Benelux-instituutin säätiö etsii kulttuuri-instituutin
johtajaa Brysseliin 1.10.2010 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Ensimmäinen toimikausi on kolme vuotta. Edellytämme soveltuvaa
korkeakoulututkintoa, tehtävän menestykselliseen hoitamiseen riittävää
kielitaitoa, kulttuurielämän tuntemusta sekä taloudellista ja
hallinnollista valmiutta johtaa Suomen kulttuuri-instituuttia sen
toimialueella Alankomaissa, Belgiassa ja Luxemburgissa.
Hakemukset palkkatoivomuksineen pyydetään toimittamaan 27.7.2010
mennessä Suomen Benelux-instituutin säätiön hallitukselle, Albertinkatu
2 B, FIN 00150 Helsinki.
Lisätietoja: www.finncult.be ja www.institute.fi sekä
johtaja Kalle Jämsén, +32 475 764332 ja säätiön hallituksen
puheenjohtaja Sakari Lehmuskallio, +358 40 505 7839.
Suomen Madridin-instituutti muuttaa
1.7.2010 alkaen instituutti sijaitsee osoitteessa Calle Caracas 23 bj, 28010 Madrid.
Instituuttien kuulumisia
Suomen Lontoon instituutin kuulumisia voi lukea täältä ja Suomen Benelux-instituutin kuulumisia täältä.
11.5.2010
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry
HAKEE PROJEKTISIHTEERIÄ
nuorten taide- ja kulttuurialan ammattilaisten kansainvälistymis- ja
työllistämishankkeeseen 2010-2011
Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) toimeksiannosta Suomen
kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry hallinnoi kesäkuussa 2010
käynnistettävää nuorille taiteen alan ammattilaisille suunnattua
kansainvälistä työllistämisprojektia.
Hankkeen tarkoituksena on luoda nuorille työllistymismahdollisuuksia
taide- ja kulttuurialalla. Tavoitteena on työllistää nuoria taide- ja
kulttuurialan ammattilaisia 3-12 kuukaudeksi Suomen ulkomailla toimivien
kulttuuri- ja tiedeinstituuttien ja niiden yhteistyökumppaneiden
palvelukseen, kotimaassa taiteen tiedotuskeskusten ja taiteen alan
vientiorganisaatioiden kansainvälisiin hankkeisiin ja muihin taiteen
alojen tehtäviin.
Hankkeen toteutuminen edellyttää, että eduskunta osoittaa vuoden 2010
lisätalousarviossa opetus- ja kulttuuriministeriölle tähän tarkoitukseen
määrärahan.
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry hakee osa-aikaista
projektisihteeriä hoitamaan hankkeen toteuttamiseen liittyviä tehtäviä
ajalle 1.8.2010 - 31.1.2012.
Projektisihteerin tehtävät ovat monipuoliset: hakemusmenettelyn
valmistelu, tiedottaminen, maksuliikenteen hoitaminen ja hankkeen
ohjausryhmän sihteerinä toimiminen. Edellytämme valittavalta
talousosaamista, aktiivista työotetta, viestintä- ja ATK-taitoja sekä
soveltuvaa koulutusta. Arvostamme lisäksi aikaisempaa hankekokemusta,
taiteen ja kulttuurin tuntemusta, kokemusta henkilöstöhallinnosta sekä
kielitaitoa. Projektisihteerin tehtävä perustetaan, kun hankkeen
rahoitus on varmistunut.
Pyydämme lähettämään vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen ja
palkkatoivomuksineen sähköpostitse osoitteeseen
ann.sandelin(at)instituutit.fi 26. toukokuuta klo 16 mennessä.
Hakemuksia ei palauteta.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Asiamies Ann Sandelin, Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry,
ann.sandelin(at)instituutit.fi, puh. +358 040 511 9215
10.3.2010
New Yorkin kulttuuri-instituutille uusi johto
Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin johtajaksi New Yorkiin on valittu Susanna Virtanen-Pascal. Valmistuttuaan New Yorkin yliopistosta hän on toiminut eri tehtävissä kulttuuri- ja taidealoilla Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Erityisesti hänen työuransa elokuva-alalla on mittava ja monipuolinen. Vuosina 1999 - 2006 Susanna Virtanen-Pascal toimi elokuvataiteen osaston tuottajana Taideteollisessa korkeakoulussa.
Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin säätiön hallituksen
puheenjohtajana on aloittanut toimikauden 2010-2012 kuvataiteilija,
valokuvaaja Raakel Kuukka ja hallituksen varapuheenjohtajana
arkkitehti SAFA Aki Davidsson.
5.3.2010
Muumipeikot retkellä Brysselissä
Kevään aikana nähdään Belgian sarjakuvamuseossa Centre Belge de la
Bande Dessinée - Belgisch Stripcentrum - Belgian Comic Strip Center
suuri muuminäyttely, joka esittelee Tove Janssonin työtä erityisesti
kuvittajana ja sarjakuvapiirtäjänä. Brysselissä on esillä luonnoksia ja
alkuperäispiirroksia, joista osa ei koskaan aikaisemmin ole ollut
näytteillä julkisesti. Suurin osa kuvista on saatu Tampereen taidemuseon
Muumilaakson kokoelmista sekä Moomin Charactersin arkistoista.
Sarjakuvamuseo on yksi Brysselin suosituimmista turistikohteista, jossa
vierailee vuosittain neljännesmiljoona kävijää. Ensimmäistä kertaa
museon historiassa naistaiteilijalle omistetaan näin huomattava
näyttely, joka on tulosta Sarjakuvamuseon, Tampereen taidemuseon
Muumilaakson ja Suomen Benelux-instituutin välisestä yhteistyöstä.
Näyttelyn on kuratoinut lontoolainen Paul Gravett. Suurella
eurooppalaisella yleisöllä mahdollisuus tutustua Tove Janssonin
maailmaan 29. elokuuta asti.
Sarjakuvaa pidetään korkealuokkaisena taidemuotona Belgiassa, joka on
muun muassa Tintin, Smurffien ja Lucky Luken kotimaa. Nyt myös muumeilla
on tilaisuus tulla kuuluisuuksiksi Brysselissä, eurooppalaisen
sarjakuvan pääkaupungissa.
12.2.2010
Jan Förster Suomalais-norjalaisen kulttuuri-instituutin johtajaksi
Osloon
Suomalais-norjalaisen kulttuuri-instituutin johtajaksi on nimitetty
taidekonservaattori Jan Förster (s.1971), joka aloittaa tehtävässä
12.4.2010.
Förster on aiemmin työskennellyt pääkaupunkiseudun johtavissa museoissa
ja gallerioissa sekä taidelogistiikan alalla. Ennen siirtymistään
kulttuuri-instituutin johtajaksi hän on vastannut EMMA - Espoon modernin
taiteen museon näyttelykonservoinnista.
Vuonna 1997 perustettu Suomalais-norjalainen kulttuuri-instituutti
tuottaa korkeatasoisia ja monipuolisia kulttuurielämyksiä. Instituutti
tarjoaa norjalaiselle yleisölle mahdollisuuden osallistua suomalaiseen
kulttuurikeskusteluun erilaisten tapahtumien ja yhteistyöhankkeiden
kautta. Instituutti toimii informaationvälittäjänä ja väylien avaajana
suomalaisille kulttuurintuottajille yhdessä muiden kulttuuriviennin
toimijoiden kanssa.
Suomalais-norjalainen kulttuuri-instituutti muutti syyskuussa 2009
uusiin tiloihin Oslon keskustaan, kansallisgallerian läheisyyteen.
Instituutin toiminnassa tullaan jatkossakin painottamaan kuvataiteita.
Tämä näkyy kulttuuri-instituutin omassa näyttelytilassa sekä
paikallisten toimijoiden kanssa toteutettavina yhteistyöhankkeina.
Kirjallisuus ja esittävät taiteet jatkavat instituutin tarjonnan
keskiössä. Muotoilu tulee olemaan laajasti edustettuna instituutin
ohjelmistossa Helsingin tultua nimetyksi maailman muotoilupääkaupungiksi
(WDC) vuodeksi 2012.
Kulttuuriyhteistyö perustuu yleisön uteliaisuudelle.
Suomalais-norjalaisen kulttuuri-instituutin ohjelmisto pyrkii lisäämään
ja palkitsemaan tätä uteliaisuutta.
27.1.2010
Suomen Ateenan-instituutti hakee assistenttia
Toimi täytetään ajalle 1.1.2011-31.12.2013 edellyttäen, että
opetusministeriö myöntää tarkoitukseen tarvittavat varat. Tehtävään
vaaditaan vähintään ylempi
korkeakoulututkinto sekä hyvä suomen, ruotsin ja englannin kielen taito.
Kreikan taito on suotava.
Assistentin oman tieteellisen työn alueena tulee kyseeseen laajasti
kaikki Kreikkaan ja kreikkalaiseen kulttuuriin kohdistuva tutkimus.
Hakemukseen on liitettävä ansioluettelo sekä tutkimussuunnitelma
toimikauden ajaksi.
Lisätietoja antaa ja hakemuksia ottaa vastaan säätiön asiamies Manna
Satama, osoite Klassillisen filologian laitos, PL 24, 00014 Helsingin
yliopisto, puh. 191 22785 tai 050
434 5523, sähköposti manna.satama (at)
helsinki.fi.
Hakuaika päättyy pe 19.3.2010. Hakemukset toivotaan sähköisessä
muodossa, jolloin niiden tulee olla perillä ko.
perjantain aikana. Postitettavissa hakemuksissa riittää 19.3.2010
postileima.
13.1.2010
Eero Saarinen: Huominen hahmottuu -arkkitehtuurinäyttely
Museum of the City of New York, 10.11.2009-31.01.2010
Näyttelyyn liittyvät yleisöohjelmat tammikuussa
2010
21.12.2009
Madridin Suomi-kuukausi valtaisa menestys
Suomalaisen designin ja arkkitehtuurin massiivinen esittäytyminen
Espanjan pääkaupungissa Madridissa saa vielä jatkoa, kun tapahtuman
viimeinen näyttely "Raili ja Reima Pietilä. Modernin arkkitehtuurin
haastajat" avattiin Madridin maineikkaassa ICO-museossa 16. joulukuuta
v. 2009. Suomalaisen muotoilukuukauden aiemmat yhdeksän näyttelyä sekä
lukuisat teatteri-, musiikki- ja elokuvaesitykset saivat marraskuussa
Madridissa erinomaisen vastaanoton. Näyttelyissä on käynyt tähän
mennessä useita kymmeniätuhansia katsojia ja kaikki merkittävät
espanjalaiset tiedotuskanavat ovat huomioineet tapahtuman näyttävästi,
mm. Barcelonassa ilmestyvä La Vanguardia kirjoitti viikkoliitteessään
neljä sivua suomalaisen muotoilun näyttelystä, El Paisin viikkoliite
taas kuuden sivun jutun.
Lue lisää
Suomen Damaskoksen-instituutin kuulumisia
Suomen Damaskoksen-instituutin uutiskirjeen voi lukea täällä.
16.11.2009
Suomalais-norjalainen kulttuuri-instituutti hakee johtajaa
Haku päättyy 15.12. Lue lisää
5.11.2009
Harriet Lonka FinnAgoran johtajaksi
FM Harriet Lonka on valittu FinnAgoran – Suomen kulttuurin, tieteen
ja talouden keskus Unkarissa – johtajaksi Budapestissa 1.1.2010
alkavaksi kolmivuotiskaudeksi.
Lue lisää
New Yorkin kulttuuri-instituutti hakee johtajaa
Haku päättyy 24.11. Lue lisää
13.10.2009
Elina Sajakorpi on poissa
Suomalais-norjalaisen kulttuuri-instituutin johtaja Elina
Sajakorpi menehtyi yllättäen kotonaan Oslossa sunnuntain 11.10. vastaisena
yönä.
Instituutin asioista vastaa vuoden vaihteeseen saakka kulttuurituottaja
Pauliina Gauffin.
Instituutin uusien ja hienojen Oslon keskustassa sijaitsevien tilojen avajaiset pidettiin tästä huolimatta
suunnitelmien mukaan surullisissa tunnelmissa maanantaina 12.10.
Instituutin osoite on tästä lähtien Kristian Augusts gate 5, 0164 Oslo.
11.9.2009
Johtajavaihdoksia instituuteissa
Suomen Saksan-instituutin seuraavaksi johtajaksi kaudelle 2010-2012
on valittu tohtori Anna-Maija Mertens (s. 1975). Hän on
valmistunut ylioppilaaksi Sibelius-lukiosta Helsingissä ja opiskellut
Münsterin yliopistossa pääaineena politiikka, sivuaineina talous ja
historia.
Suomen Viron-instituutin johtajaksi on nimitetty FM Riitta Heinämaa
(s. 1962). Heinämaa on toiminut aiemmin mm. Reykjavikin Pohjolan-talon
johtajana, erityisasiantuntijana Pohjoismaiden ministerineuvoston
palveluksessa Kööpenhaminassa sekä useissa vastuullisissa tehtävissä
Teatterikorkeakoulussa. Heinämaa aloittaa tehtävässään vuoden 2010
alussa, ja hänen toimikautensa on kolme vuotta.
Suomen rakennustaiteen museon uudeksi
johtajaksi on valittu vuoden 2010 alusta Suomen New Yorkin instituutin
johtaja Juulia Kauste.
Finnagoran johtaja Anneli Temmes siirtyy puolestaan vuoden alussa
HAUS kehittämiskeskus Oy:n
toimitusjohtajaksi.
24.6.2009
Suomen Lontoon instituutti
Suomen Lontoon-instituutti on teettänyt kattavan selvityksen residenssitoimintansa vaikutuksista taiteilijoiden työhön ja urakehitykseen.
Suomen Lontoon instituutti on vuodesta 2002 aktiivisesti kehittänyt taiteilijaresidenssitoimintaa Isossa-Britanniassa ja Irlannissa.
Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutti
New Yorkissa pohdittin islamin roolia Euroopassa
Eurooppalaiset ja amerikkalaiset mielipidevaikuttajat kokoontuivat New Yorkiin 9.–11. kesäkuuta pohtimaan monikulttuurisuuden nykytilaa Euroopassa kolmipäiväiseen Islam in Europe - Insult: Fractured States? -paneelikeskustelujen sarjaan. Suomea tapahtumassa edusti Muxlim.com-verkkoportaalin perustaja Mohamed El-Fatatry. Islam in Europe -tapahtuman järjestävät yhteistyössä LIVE from the New York Public Library ja European Union National Institutes for Culture (EUNIC), jonka jäsen New Yorkin kulttuuri-instituutti on.
23.4.2009
Instituuttien neuvottelupäivät
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit kokoontuvat neuvottelupäiville Kööpenhaminaan 11.-13.5. Neuvottelupäivien aikana keskustellaan mm. EUNIC-yhteistyöstä, maabrändäyksestä ja kansainvälisestä varainhankinnasta.
Instituutit kokoontuvat kaksi kertaa vuodessa. Kevätkokouksen
isännyys kiertää instituuteilla, ja tällä kertaa isäntänä toimii
Kööpenhaminan Suomi-instituutti. Syyskokous järjestetään perinteen
mukaan Hanasaaren kulttuurikeskuksessa. Tänä vuonna Hanasaaressa
kokoonnutaan 5.-7.10. Keväällä 2010 neuvottelupäiviä isännöi Suomen
Benelux-instituutti Brysselissä.
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n vuosikokous
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n vuosikokous pidettiin 13.3. Suomalaisen Tiedeakatemian tiloissa Helsingissä. Vuosikokouksessa valittiin yhdistyksen hallitus vuodelle 2009. Hallituksen muodostavat
Markku Löytönen, puheenjohtaja, Suomen
Japanin Instituutin Säätiö
Kalevi Kivistö, varapuheenjohtaja, FinnAgora säätiö
Päivi Bergroth
Gunvor Kronman, Hanasaari – ruotsalais-suomalainen
kulttuurikeskus
Juha Sihvola, Säätiö Institutum Romanum Finlandiae
Jaana Vasama, Suomen Viron-instituutti.
Vuosikokouksen jälkeen kuultiin ulkoasiainministeriön alivaltiosihteerin Antti Sierlan puheenvuoro instituuttien ja edustustojen yhteistyöstä liittyen alivaltiosihteerin lähiaikoina valmistuvaan selvitykseen Suomen edustautumisesta ulkomailla.
Instituuttien toiminta
Ajankohtaistietoa instituuttien toiminnasta löytyy kunkin instituutin omilta sivuilta. Linkit löytyvät vasemmalla olevan palkin esittelysivuilta.
Saksan instituutin ohjelma toukokuu-syyskuu 2009 (saksaksi)
Playful - New Finnish Design New Yorkissa
Aikaisempia uutisia
Kristian Smedsin "Mental Finland" Brysselissä
Kristian Smedsin uusin näytelmä "Mental Finland" saa ensi-iltansa
Brysselissä 11.2. Kuninkaallisessa Flaamiteatterissa (www.kvs.be).
Tuotanto on Smeds Ensemblen ja KVS-teatterin yhteinen, ja mukana ovat
myös kulttuuripääkaupungit Vilna ja Linz.
Kuvaus näytelmästä esitystä varten perustetulla kotisivulla: "Mental
Finland on surrealismin sävyttämä musta komedia Suomen ja koko Euroopan
henkisestä tilasta. Näytelmässä eletään vuotta 2069. Seitsemän
näyttelijän esittämä suomalaisten heimo on luonut laivakonttiin oman
ainutlaatuisen mikrokosmoksensa. Ainoana Euroopan kansana he uskaltavat
vielä vaalia kyseenalaisia perinteitään ja vastustaa mantereen
valloittanutta Euroopan Unionia. Viimeisten mohikaanien fiktion
läpitunkema todellisuus joutuu koville törmätessään tanssijoiden
muodostamiin EU-joukkoihin. Kahden leirin kohtaaminen johtaa ankaraan
valtataisteluun taiteen, näyttämön ja lopulta koko maailman herruudesta.
Mental Finland kertoo myös vapaudesta, identiteetistä ja ihmisyydestä
mediatodellisuuden muovaamassa maailmassa. Mitä jää jäljelle ihmisestä
ja todellisuudesta kun kaikki ympärillä on muuttunut fiktioksi?"
Smeds Ensemblen ensimmäistä kansainvälistä suurproduktiota on
valmisteltu ja harjoiteltu viime syksynä Helsingissä ja Brysselissä.
5.1.2009 alkaen tuotantoporukka on kerääntynyt Brysseliin, missä
esitystä hiotaan ensi-iltakuntoon. Näytelmä esitetään suomeksi, ja
salitekstitys tulee olemaan ranskaksi, hollanniksi ja englanniksi.
Sunnuntaina 1.2. klo 17.00 järjestetään Brysselin suomalaisyhteisölle
tapaaminen Kristian Smedsin ja esityksen näyttelijöiden kanssa. Paikkana
on ns. Brysselin pappilan juhlasali, osoiteessa Rue du Luxembourg 20.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja kielenä on suomi. Paikkoja on
rajoitetusti, ei ennakkovarauksia.
Lue lisää:
http://www.mentalfinland.com
Suomen Damaskoksen instituutti uusiin toimitiloihin
Suomen Damaskoksen instituutti avasi 13.12. uudet toimitilat
kulttuurihistoriallisesti merkittävän restaurointiprojektin päätteeksi.
Uusi instituuttirakennus sijaitsee Damaskoksen vanhassa kaupungissa,
joka on yksi Unescon maailmanperintökohteista.
Avajaiset kiinnostivat sekä suomalaisia että syyrialaisia.
Avajaisviikonlopun tapahtumiin osallistui lähes 80 suomalaista vierasta.
Instituutin avasi virallisesti Syyrian kulttuuriministeri Riad Nasaan
Agha, ja viikonlopun tapahtumissa puhuivat muun muassa
ulkoasianministeriön valtiosihteeri Pertti Torstila, opetusministeriön
kansainvälisten asiain johtaja Jaana Palojärvi, Bagdadin EU-edustuston
päällikkö Ilkka Uusitalo ja Helsingin yliopiston kansleri Ilkka
Niiniluoto.
Instituutti toteutti restaurointiprojektin suomalaisin varoin yhdistäen
suomalaista ja paikallista osaamista. Talon hankinnan rahoitti Alfred
Kordelinin säätiö, ja paikallisia perinteitä kunnioittavaan
restaurointiin on saatu rahoitusta Suomen Kulttuurirahastolta, Svenska
Kulturfondenilta, Helsingin yliopistolta, Åbo Akademin säätiöltä ja
Thuringin säätiöltä.
Raamatussa mainitun Suoran kadun (Via Recta) itäportin Bab Sharqin
lähellä sijaitseva kaksikerroksinen rakennus ympäröi kahta sisäpihaa.
500 neliömetrin rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat
instituutin toimisto- ja opetustilat sekä kirjasto, toisessa viisi
vierashuonetta.
Rooman-instituutin uusi johtaja
Suomen Rooman-instituutin johtajaksi 1.8.2009 alkavalle kaudelle
on valittu dosentti, yliopistonlehtori Katariina Mustakallio
Tampereen yliopistosta. Mustakallio on sosiaalihistorian tutkija, joka
on erikoistunut naisten ja lasten asemaan antiikissa ja
keskiajalla. Instituutissa hänen tutkimushankkeensa aiheena on Uskonto,
lapsuus,
nuoruus - sosialisaatio tasavallan ajan ja keisariajan alun
Roomassa. Mustakallion hanke liittyy hänen johtamaansa Suomen Akatemian
rahoittamaan projektiin Religion and Children. Socialisation in
Pre-modern Europe from the Roman Empire to the Christian World.
Katariina Mustakallio seuraa tehtävässä FT Kaj Sandbergia, jonka
johtajakausi päättyy 31.7.2009.
Instituuttiverkoston strategia vuosille 2008-2013
hyväksyttiin Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n vuosikokouksessa 26.2.2008 Lue lisää
